Sivut

2013/04/26

you're a shooting star I see, a vision of ecstasy

Rihannan Diamonds soi taustalla ja se kaikki palaa mun mieleen välittömästi.

Ne raskaat askeleet järkyttävässä lumipyryssä. Hirveetäkin hirveempi olo. Voimakas halu hypätä seuraavan auton alle ja kuolla. Tunne siitä kuinka mä kuljen katuja pitkin niin yksin, voimattomana, mutta silti edelleenkin niin lihavana. Ohikulkijat tuijottaa mua. Oon kuin aave laahatessani eteenpäin. Ruma ja läski aave. Voimat ei riitä mihinkään. Päässä tykyttää, silmät harhailee ja sydän lyö aina vaan hitaammin. Kävele nopeammin, mun pää hoke, kävele kävele kävele juokse, mutta jalat ei tottele. Pysyn hädin tuskin pystyssä ja silmissä sumenee vähän väliä, mutten pyörry.

Selviän polille. Psyka puhuu mulle aina välillä jotain ja kyselee. En tiedä vastaanko mitään. Ei mun aivot toimi. Kai mä jotain puhuin.

Selviän bussipysäkille. Tuntuu niin tyhjältä, niin merkityksettömältä ja niin lihavalta. Jään omalla pysäkillä pois, hortoilen kotiin ja lysähdän sänkyyn.

Seuraavana päivänä herään ja raahaudun taas kouluun. Kaikki sama paska alkaa taas. Muhun ei saa kontaktia, oon niin pysähtynyt. Mulla on kylmä, jäätävän kylmä. Haluun kuolla.

Välillä oon salilla ja poljen kuntopyörää henkihieverissä. Nostan painoja viimeisillä voimilla. Jotenkin selviän takaisin kotiin.

Ja sitä jatkuu ja jatkuu, päivästä toiseen, kunnes löydän itseni nuorisopsykiatriselta nenämahaletkun kanssa itkemästä.

Ja silti mä yhä haluan olla vaan laiha, laihempi, se kaikista laihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3