Sivut

2013/06/03

täyskäännös

Nyt mun on aika lopettaa itsesäälissä rypeminen, ja alottaa elämään. Mä oon ainut, joka voi muuttaa oikeesti mun elämää, joten jos mä haluan elää täysillä sen sijaan, että haukun itseäni ja läskejäni päivästä ja minuutista toiseen, mun on muutettava asennettani ja suhtautumista itseeni. Tästä lähtien mä yritän ylläpitää positiivista asennetta.


Mä tiedän, ettei mun masennus katoa vaan sormia napsauttamalla, mutta mä aion päästä siitä yli vielä joskus. Mun on vaan annettava aikaa itselleni parantua ja kerätä voimia. Lääkkeet on auttanut jonkin verran jo, niiden avulla mun on helpompi hengittää ja kaikkein tuskaisimmat ja paskimmat olot on päällä yhä vähemmän aikaa kerrallaan. Oon myös vihdoin löytänyt jonkun, jolle pystyn puhumaan ja avautumaan. Silläkin on osansa tässä kaikessa. Puhuminen oikeesti auttaa, kun löytää sen oikeen henkilön.


Ja mitä syömishäiriöön tulee, mä aion voittaa myös sen! Mulla on nyt ekaa kertaa elämässäni näin vahva tunne siitä, että mä tulen tekemään sen minkä oon päättänyt tehdä. Mä oon 100 gramman päässä normaalipainosta, mikä on ihan ok. Ei mun tarvitse olla laiha, ei luurankomaisuus ole kaunista, ei vaikka kuinka mun pää mulle niin väittäis. Mä saan taas treenata hiukan ja se helpottaa niin paljon, ettei voi sanoin kuvata. Mä aion hankkia lihaksia ja treenatun kropan, sellanen on kaunis kroppa. Ei luiseva. Mun täytyy oppia hyväksymään se fakta.


Mulla on nyt kova halu alkaa elämään. Oikeesti elämään. Viime aikoina mä en oo kunnolla elänyt, oon ollut vaan kuin elävä kuollut. Ei tä tuu olemaan koko ajan yhtä helppoo, mä tiedän, että takapakkeja tulee, mutta pääasia, että pääsuunta on oikee.



Anoreksia vei mut sairaalaan ja mulle sanottiin, että jos en sinne olis päässyt, kaks tai kolme päivää ja mua ei enää olis ollut. Mutta nyt mä oon päässyt jo näin pitkälle lukuisista kompastumisista huolimatta ja mä aion jatkaa taistelua, enkä todellakaan luovuta.

2 kommenttia:

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3