Sivut

2013/08/03

sometimes you just fail

Tä päivä ei oo ollut ihan maailman paras. Paino oli kyl tippunu 800 g, mikä on hyvä, mutta muuten onkin sit mennyt aika surkeesti.


Aamulla mä en jaksanut tehdä mitään. Makasin vaan sängyssä ja mietin kaikkea paskaa. Mietin sitä, kuinka paljon mä vihaan itseäni. Musta tuntuu, etten ikinä pääse eroon tästä järkyttävästä itseinhon määrästä. Se vaan tuntuu kasvavan ja kasvavan. Yritin keksiä edes yhden syyn sille, miksi mun täytyis elää. Mä en saanut päähäni yhtäkään järkevää selitystä mun olemassaololleni. Mä aloin olla täynnä epätoivoa.


Yhtäkkiä se vaan tapahtu. Mä kaivoin mun kaapista sinne piilottamani lääkkeet. Meni hetki niin ne oli alas kurkusta. Joku ääni mun pään sisällä vaan pakotti mut tekemään sen. Jouduin sit päivystykseen ja oli lähellä, etten saanut pakkolähetettä osastolle. Vapaaehtosen lähetteen sain kuitenkin, mutta onnistuin puhumaan itseni ulos sieltä, kun väitin, ettei mulla ollut aikeena itsemurha. Vedin hymyn naamalle ja vakuutin niille, että se oli vaan hetken päähän pisto, ja otin sen vaan hetkelliseen pahaan oloon. Ne usko kaiken, eikä mun tarvinnut jäädä sinne. Luojan kiitos. En olis kestänyt, jos olisin joutunut sinne hullujen huoneelle.


Huono puoli on, että mä en onnistunut yrityksessäni. Olis pitänyt käyttää joitakin muita lääkkeitä. Mutta ei mulla ollut mitään muuta. Vituttaa ja hävettää. Ainoo hyvä puoli epäonnistumisessani on, että nyt mulla on vielä mahdollisuus siihen, että mä oon laiha, kun mä kuolen, enkä tallainen ihrapallo.


Kiitos kauheesti teille ihanille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen ja anteeksi, että tein näin siitä huolimatta. Mutta mitään ei nyt kuitenkaan käynyt. Valitettavasti. Mutta nyt mä yritän tosissani tsempata. Mä yritän jatkaa taistelua irti masennuksesta ja kohti laihuutta, höyhenen keveitä askelia. Ehkä mä en ihan tosissani halunnut kuolla, en tiedä. En vaan keksi muuta syytä sille, etten onnistunutkaan. Ehkä mä en kuitenkaan tosissani halunnut aiheuttaa sitä kaikkea vaivaa mikä mun perheelle ois aiheutunu, kun ne olis joutunut selittää kaikille mun tilanteen ja järjestämään hautajaiset ja niin edelleen. En tiedä, mutta ehkä tällä oli joku tarkoitus. Ehkä.


Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille hirveesti, ootte tärkeitä! <3

2 kommenttia:

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3