Sivut

2013/10/13

joskus niin kuin ennen

Mun voimat on ihan loppu. Kaikki on liian raskasta. Oon taas eristäytynyt kaikista ja kaikesta. Mua ei jaksa edes kiinnostaa toiset ihmiset. Tunnen vaan oloni niin hirvittävään ulkopuoliseksi kaikkien seurassa. Mä en tiedä niiden inside vitsejä, mä en tajuu mistä ne puhuu, mä oon niille kuin ilmaa. Tahtoisin vain kuolla. Päästä pois tästä pahasta maailmasta, jolla ei oo mulle mitään tarjottavaa.

Omien ongelmien lisäksi mua huolestuttaa erään mulle tärkeä ihmisen tilanne ihan kamalasti. Tunnen itseni niin avuttomaksi ja riittämättömäksi, kun en pysty auttamaan häntä, en pysty viemään hänen tuskaansa pois. Antaisin mitä vaan, jos saisin hänet kuntoon. Saisin vietyä masennuksen hänestä ja saisin ravisteltua syömishäiriömörön pois hänen päästään. Antaisin tilalle onnellisuutta ja elämän halua. Mä niin toivon, että hän tulee vielä joku päivä kuntoon. Rukoilen iltaisin sen asian puolesta, vaikken mikään uskonnollinen olekaan. Kunpa se vain riittäisi, että kuuntelen ja olen tukena parhaani mukaan, mutta ei, en minä sillä häntä kuntoon saa. En tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Mitä mä edes voin tehdä, kun hän ei usko mun sanoja, en saa häntä uskomaan, kuinka hän on juuri hyvä tuollaisenaan ja kuinka hänen pitäisi uskoa itseensä ja rakastaa itseään?

Luultavasti tunnistat itsesi tästä tekstistä, sillä oon melko varma, että luet tämän, ja haluaisin vaan sanoa sulle, että mitä ikinä tapahtuukaan, niin oot mulle hirmu tärkeä ja mä toivon sulle kaikkea parasta. Kaikkein pahinta on ehkä juuri se, kun näkee kuinka itselle tärkeä ihminen kärsii. Muista, että oot arvokas ja ihana ihminen kaikesta huolimatta ja että sä et oo yksin, vaikka susta siltä tuntuisikin joskus.

2 kommenttia:

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3