Sivut

2013/11/27

uusi elämä

En oo nyt pitkään aikaan vaivautunu kirjottamaan tänne blogiin yhtään mitään. Jotenkin en oo oikeen tiennyt, mitä sanoisin. Mun elämässä on tapahtunut niin suuria muutoksia, että rohkenen epäillä ettei mun lukijoita hirveesti kiinnosta kuulla mun nykyisestä elämästä.

Mä en enää yritä laihduttaa, enkä muutenkaan tavoittele pienempää olemusta. Mun blogista on siis turha etsiä vertaistukea laihdutukseen tai samankaltaisia ajatuksia koskien painoa.

Mitä masennukseen tulee, niin sitäkään mulla ei enää juurikaan ole. Mua on hoidettu sähköhoidolla, joka on ollut mun kohdalla ihan älyttömän tehokas hoitokeino ja on auttanut mua pääsemään lähestulkoon kokonaan eroon masennuksesta. Mulla menee nykyisin niin paljon paremmin. Oon paljon iloisempi ja onnellisempi, eikä mulla enää pyöri mielessä mitkään itsemurha-ajatuksetkaan. Pystyn nauttimaan ihan tosissaan kavereiden kanssa vietetystä ajasta ja monesta muustakin asiasta, eikä ne ole vain suorituksia muiden joukossa.

Voi hyvinkin olla, että nyt ketään ei enää kiinnosta lukea mun blogia, kun tän sisältö on muuttunut näin valtavasti, mutta ei sekään saa mua lannistumaan tai tuntemaan itseäni huonommaksi ihmiseksi. Jos tällä blogilla ei sitten enää tän jälkeen riitä lukijoita, niin sitten se on niin. Mulla on tässä elämässä niin paljon kaikkea muutakin, että tää blogi ei merkkaa mulle mitään niin suurta, ettenkö mä pärjäis ilmankin tätä. Mä niin toivon, että te muutkin jotka kärsitte mielenterveysongelmista, saisitte apua ongelmiinne ja pääsisitte ajan kanssa niistä eroon. Kauhean paljon voimia teille kaikille pikkuisille, jotka jostakin kamalasta sairaudesta kärsitte!

2013/11/12

kohti parempaa

Mua on nyt sähkötetty jo kahdeksan kertaa ja mä huomaan kyllä vaikutuksen aika selkeesti. Mulla on ollu nyt välillä niin hyvä olo, etten oikeesti muista koska musta viimeksi ois tuntunut näin hyvältä. Tä on ihan mahtavaa. Mä niin toivon, että tä fiilis pysyy ja mulle jää näin hyvä olo. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että tässä elämässä on jotain järkeäkin. Kaikki ei olekaan ihan niin täysin kamalaa. Alan saada kiinni elämästä ja pystyn jo nauttimaan kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Enää ei tarvitse turvautua pulloon, jotta olisi hauskaa.


Suurin murheeni tällä hetkellä on, että eräs ihana ihminen joutuu kärsimään. Hän joutuu kamppailemaan masennuksen kanssa, eikä syömishäiriökään tahdo hellittää otettaan hänestä. Tekisin mitä vain, jos saisin vietyä hänen kärsimyksensä pois ja saisin annettua hänelle tilalle hyvän olon ja terveen mielen. On niin väärin, kun viattomat ihmiset joutuu taistelemaan hirveiden vaikeuksien kanssa.


Mä niin toivoisin, että kaikki syömishäiriöiset pääsis sairaudestaan eroon, sillä se on niin katala sairaus, eikä sitä toivois kellekään. Se aiheuttaa kitkaa ihmissuhteisiin, lyttää itsetunnon ja saa käyttäytymään ihan typerästi. Kunpa sitä koko sairautta ei olis edes olemassa.. En nyt tiedä mikä tän postauksen pointti oli, mutta ihan sama.

2013/11/03

ei mun siivet kanna

Musta tuntuu, etten mä kertakaikkiaan jaksa enää elää. Eläminen on ihan liian raskasta mulle. Mua ei oo tehty elämää varten. En ymmärrä mikä tarkoitus mun elämällä muka olisi. Mä soljun päivästä toiseen täällä tyhjänpanttina, enkä saa mitään aikaiseksi. Mulla ei oo kavereita enää, tai ainakin tuntuu siltä. Ketään ei kiinnosta oonko mä olemassa vaiko en. Mitään hyvää ei seuraa mun olemassa olosta. Pelkkää paskaa vaan. Oon ihan turha. Kulutan vaan rahaa ja toisten hoitopaikkaa. Vien jonkun sellaisen paikan, joka sitä oikeesti tarvitsis toisin kuin minä. Mun kuuluis olla kuollut. Olematon.

Se sähköhoito on auttanut mua, mulla ei oo enää niin paska olla. Mutta nyt vasta oonkin tajunnut, kuinka turhaa mun elämä on. Miten sillä ei oo mitään tarkoitusta. Kaikki on ihan yhdentekevää mun elämässä, mistään ei tuu mitään. Musta ei tuu koskaan mitään. Mä jään vaan yhteiskunnan riippakiveksi. Miksei mua vaan voida tappaa?