Sivut

2014/02/22

eikö voisi jo olla aika

Mä en oo ikinä koko elämäni aikana halunnut kuolla niin paljon kuin mä nyt tahdon. En oo myöskään ikinä tuntenut itseäni näin toivottomaksi ja vihatuksi. Missään ei näy pienintäkään valonpilkahdusta. Ei mitään, mihin voisi tarttua estääkseen itseään vajoamasta. Tällä hetkellä mä odotan eniten sitä hetkeä, jolloin mä pääsen eroon tästä kaikesta lopullisesti, jolloin mun henki ei enää kulje, eikä mun tarvitse olla olemassa enää yhtään koskaan ikinä.


Musta tuntuu, että mä teen kaiken väärin. Mitään en osaa tehdä niin kuin pitäisi. Ja silloin kun pitäisi tehdä jotain, niin tietenkään en oo tehnyt sitä. Mä päästän suustani aina väärät sanat ja väärällä hetkellä. Mä olen ruma ja lihava. Mä olen tyhmä ja turha. Mä olen toivoton tapaus, josta ei ikinä tuu mitään hyvää.


Oon varma, että kaikki vihaa mua. Siis ne, jotka mut edes hiukan tietävät. Mä vain tiedän sen. Ei musta voi kukaan pitää. Mun ystävätkin on vaan liian ystävällisiä, eikä ne kehtaa sanoa mulle suoraan, ettei niitä oikeesti kiinnosta olla mun seurassa, mutta eilenkin kun olin ulkona muutaman kanssa, niin tunsin olevani niin epätoivottua seuraa, eikä todellakaan ollut sellanen olo, että oisin kuulunu siihen porukkaan. Olin niin vitun ulkopuolinen ja yksin, vaikka ympärillä riittikin porukkaa paljonkin. Osastollakin tuntuu, että jokainen hoitaja saa tehdä pirusti töitä sen eteen, että ne saa esitettyä mulle niin kuin ne muka oikeesti sietäis mua, vaikka todellisuudessa niiden tekis mieli huutaa mulle: "Painu helvettiin täältä".


Miksi mä en siis vaan saa kuolla pois täältä? Mitä järkeä mun on roikkua täällä, kun en muuta tee kuin aiheuta pelkkää paskaa kaikille? Miksi ihmiset ei enää osaa sanoa mulle suoraan sitä mitä ajattelee? Miksi niiden täytyy valehdella päin naamaa, että ne muka välittää musta? Miksi ne sanoo mulle, etten saa tappaa itseeni? Miksi ne sanoo, että mun pitää elää ja ettei ne kestäisi jos mä kuolisin? Mitä ne siitä saa, että tekee omasta elämästään vaan entistä paskempaa? Miksi mä en kuollut, sillon kun yritin itseni tappaa? Miksi mä oon täällä yhä vieläkin?

5 kommenttia:

  1. Sulla on paljon ajatuksia. Tekee surulliseks kuitenkin se, että tarkastelet asioita tuon tyyppisestä näkökulmasta. Ajatuksesi todellakin vaikuttaa tosi synkiksi vajoavilta, ihan siihen viitaten kun tossa alussa puhut vajoamisesta.

    En pysty näkemään sinussa mitään vikaa. Eihän meistä kukaan täydellinen ole eikä pidäkään olla, mut ei kukaan voi tehdä aina väärin, puhua vääriä sanoja eikä olla 'toivoton tapaus' ja niin edelleen. Sinä olet hyvä just tuollaisena kuin olet, eikä sun tarvitse mitään muuta ollakaan, tietenkään.

    Sinä ihan varmasti kelpaat sellaisena kuin olet. Mun näkökulma on sellanen, että esimerkiksi ne hoitajat ja sun ystävät välittää sinusta koska olet tärkeä, ja siksi haluaa sinun olevan olemassa. Ei se kuulosta mun mielestä edes mitenkään yllättävältä, vaan on ihan luontainen asia. Se on sitä lähimmäisenrakkautta ja ystävyyttä.

    Sun maailma muuttuu kun tarkastelet tilannetta positiivisemmasta näkökulmasta. Ite tiedän tämän omasta kokemuksesta, kun olen jossakin vaiheessa alkanu nähdä itseni hiljalleen aina vähän positiivisemmassa valossa, vastakohtana se kun vuosia jatkuneen syrjimisen ja kiusaamisen aikana näin itseni aivan eri tavalla. Mun elämäni maailma on muuttunut -ja samoin voi sunkin muuttua, ja sehän onkin oikeastaan ainut maailma mikä on olemassa. Et sinä todellakaan ole mitenkään toivoton tapaus vaan tärkee, arvokas ja välittämisen arvoinen ihminen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja siitä, että vaivauduit yrittämään auttaa mua. Tai en tiedä yrititkö sitä, mutta kuitenkin.

      Mä en vaan saa muutettua mun ajatuksia positiivisemmaksi, koska mun pää on täynnä pelkkää paskaa. Mulla ei ees oo oikeestaan mitään syitä sille, että miksi oon tässä kunnossa kun oon. On mun elämässä tapahtunu jotain paskoja juttuja, jotka on vaikuttanu negatiivisesti mun elämään, mutta ei ne oo kuitenkaan ne perimmäiset syyt sille, että mulla menee niin paskasti.

      Mä en siis ymmärrä edes, että mistä tää kaikki johtuu. Tuntuu niin typerältä, kun en jaksa kiinnostua yhtään mistään enkä jaksa tehdä mitään ja kaikki on vaan paskaa, kun ei sille ees oo mitään syytä. Mul on kaikki tosiasiassa hyvin. Mä oon perusterve ainakin fyysisesti ja mulla on hyvä perhe ja sukulaiset muutenki ja meillä riittää rahaa siihen mitä me tarvitaan ja mulla on menny koulussa aina hyvin ja kaikki on muutenki sillee ulkosesti kunnossa, mut silti jokin saa kaiken mun pään sisällä käännettyä ihan toisenlaiseks.

      En mä ees enää tiedä mitä mä yritin tässä sanoa, kun mun päässä ei oo mitään järkevää, mutta joo on mussa niitä vikoja ja vaikka millä mitalla. Ja kenelle mä muka kelpaan? En ainakaan itselleni ja tuntuu etten kenellekään muullekaan. Se on ihan vitun sama jos mä vaan kuolisin täältä pois.

      Anteeks kun ei tässä mun vastauksessa ollut mitään pointtia. Mutta kiitos silti kommentistasi.

      Poista
    2. Tarkoitukseni oli vaan heittää ajatuksia toisenlaisesta näkökulmasta : )

      Masennukseenhan nuo sun ajatukset viittaa, kun mikään ei tunnu miltään (paitsi huonolta), millekään ei tunnu olevan kunnollista syytä ja mikään ei oikein jaksa kiinnostaa : /.

      Käytkö missää terapiassa tai vastaavassa juttelemassa noista ajatuksista? Tai pääsetkö ylipäätään kenellekään avaamaan sun aatoksia? Luulen, että se ois aika tärkee asia.

      Vaikka susta ei tuntuis siltä että kelpaat, niin ei se tarkota et asia olisi niin. Niin kuin edellisessä kommentissani sanoin, olen minäkin ajatellut aikoinani samalla tavalla (enemmän kuin tätä nykyä) mut hiljalleen olen alkanu huomaamaan ettei asiat olekaan niin. On myös totta että kun oma ajattelumalli muuttuu hiljalleen ni samalla sitä avautuu tietyllä tapaa enemmän ja uskaltaa päästää ihmisiä lähemmäs ja sitä kautta toisetkin uskaltaa päästää mut lähemmäs ja saa olla itekin ihan oma ittensä.

      Poista
    3. Juu no en mä missään psykoterapiassa tai sellasessa käy, mutta käyn kyllä juttelemassa yhdessä paikassa aina kerran viikossa ja sitten oon tietty täällä osastolla, jossa on niitä keskusteluja välillä useemmankin kerran viikossa riippuen mun omahoitajan työvuoroista ja muusta.

      Poista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3