Sivut

2014/04/16

näin se nyt vaan menee, eikä muuksi muutu

Välillä mä mietin, että mä haluaisin nähdä tulevaisuuteen. Jos sitä sitten näkisi, että mun elämä tulee jatkuun tänä samana paskana vielä 5, 10, 50 vuoden päästä, niin voisin todistaa muillekin, että ei kannata yrittää, mä voin kuolla nyt ja sillä selvä. Miksi mun pitäis olla täällä yhteiskunnan riippakivenä, kuluttamassa rahoja, hoitopaikkoja ja kaikkea muuta, mitä joku muu tarvitsee oikeasti mua enemmän, jos tää ei kerran tästä tuu ikinä mikskään muuttumaan.

Ei tässä vaan oo mitään järkeä. Nään todella usein unia, joissa yritän tappaa itseni. Yhteen uneen mahtuu yleensä vähintään kymmenen itsemurhayritystä, mutten koskaan kuole. (Kirjoitin tähän jo joitain esimerkkejä, mutta ajattelin, että en halua, että kukaan menee yrittämään niitä tapoja, varsinkaan niin, että on saanut ne päähänsä mun kirjoituksistani ja sitten kuolee sen takia, joten katsoin parhaaksi jättää ne pois.) Normaalisti ihminen kyllä kuolisi niillä tavoilla, mutta en minä. Mua ahdistaa ne unet, koska ne jotenkin näyttää mulle, etten mitenkään tuu pääsemään pakoon mun ongelmia. Mun on vaan elettävä niiden kanssa. Ja se on paskaa. 

Viikonloppuna olin kaverin kanssa baarissa. Mulla oli kerrankin aidosti kiva ilta ja join kerrankin sopivasti, enkä liikaa. Lähdettiin jossain vaiheessa sit taksijonoa kohti mun kaverin kanssa. Mentiin eri suuntiin, joten otettiin eri taksit. Taksijonon vieressä mulle tuli jotenkin outo olo. Sanoin mun kaverille, että se voi jo lähteä, mä soitan yhdelle toiselle kaverille viel ennen ku otan taksin. Sit ku se lähti, mä menin vähän matkan päähän takseista. 

Aloin kuulla ääniä, tai äänen, joka käski mua ottamaan yliannostuksen. Se sanoi, että jos en ota niin tapahtuu jotain pahaa. Mä en pystyny tekemään sille mitään ja vaikka mä en olisi todellakaan halunnut ottaa niitä lääkkeitä, niin mä kuitenkin huuhdoin ne alas kurkusta yhellä siiderillä mikä mulle oli jääny laukkuun. Muistan vaan miten ohikulkijat katso mua oudosti kun kaadoin pienestä paperipussista(?) pillereitä käteen ja huitasin ne naamaan. Osa niistä tippu maahan ja sit mä keräilen siellä keskellä yötä jotain vitun lääkkeitä maasta ja tungen alas kurkusta. 

Jäin siihen seisomaan hetkeksi ja mun ahdistus alko nousta. Mun tarkotuksena ei ollu yrittää tappaa itseeni, enkä olis edes ottanut niitä pillereitä, ellen olis kuullu sitä vitun kamalaa ääntä, joka käski mua niin kauan, että olin vetänyt kaikki lääkkeet, jotka mulla oli. Otin taksin ja käskin sen ajaa osastolle. En ihan tarkkaan muista mitä sen jälkeen oon tapahtunut, paitsi sen kun olin osaston vessassa tunkemassa sormia kurkkuun, jotta saisin ees osan lääkkeistä vielä ulos eikä olis niin paha olo. Jossain vaiheessa mut oli ilmeisesti viety ensiapuun ja sieltä akuuteille sisätaudeille.

Miksi, miksi helvetissä mun täytyy aina pilata kaikki? Kun kerrankin mulla on hyvä ilta, niin sitten mä paskon senkin täydellisesti. Mä en yleensä kanna lääkkeitä mukana missään ja mä en edes oikein tiedä miksi ne oli mulla mukana. Mä olin kotona vissiin tonkinut niitä äidin kaapeista ja laatikoista ja osa mulla oli omassa kaapissa. Mä en oikein tiedä, koska mä oon toiminu niin, etten ite oo kunnolla ees tiedostanut mitä mä oon ollu tekemässä. Ihan kuin mulla ois ollu joku toinen ihminen sisällä, joka ohjailee mun liikkeitä.

Mä alan hajota tähän kaikkeen. Ei mun pää pysty käsittelemään tällasta. Tä on vaan ihan liikaa mulle. Ja niin että ens viikon torstaina avohoitoon????? EIEIEIEIEIEIEIEI. En mä pysty. Ei se voi mennä niin. Voi vittu!! 7 kk osastolla ja sitten hups, nyt ootkin sitten melkein omillas. Anteeks nyt vaan, mutta en mä pysty. Ei tuu onnistumaan. Pakko, PAKKO keksiä joku muu ratkasu. Mun lääkäri, ei se voi kirjaa mua ulos. Ei vaan voi.

2 kommenttia:

  1. voi ei et sä oo vielä valmis lähtemään pois osastolta :( koita puhuu sille lääkärille. tsemppiä kovasti, koita jaksaa vaikka sulla onkin vaikeeta. voimahaleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta itestäkin tuntuu, etten mä kyllä tuu pärjäämään vielä pelkän poliklinikan ja psykoterapian voimin, mutta äää en tiedä. Kun ne ei haluais pitää mua tuolla osastolla, koska siellä mun vointi ei oo menny yhtään paremmaks, lähinnä vaan huonommaks ja kun siellä ei oo mitään, joka pitäis mut kiinni normaali elämässä, kun vaan maataan päivät pitkät sohvalla telkkaria tuijottamassa.

      Mutta kun ei tunnu olevan oikein yhtään mitään järkevää vaihtoehtoa, minne voisin mennä. Toivon nyt että tässä keksittäis edes jotain...

      Kiitos <3

      Poista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3