Sivut

2014/04/10

vitun 183

"Se on aina enemmän kuin sä luulet.
Sä et tule koskaan saavuttamaan sitä.
Fuck you ja painu helvettiin.
Sieltä sä oot tullu ja sinne sä päädyt."

Mä tunnen.
Vai tunnenko sittenkään?

Onko tä kipua, tuskaa, levottomuutta,
kaipuuta, vihaa, kiukkua, surua,
pettymystä, inhoa, vitutusta,
kaikkea niitä, vai ei mitään niistä?

Mä en tiedä, miltä musta tuntuu.
Mulla ei kuitenkaan ole tyhjää oloa.
Ei todellakaan.
Mä olen kaikkea muuta kuin tyhjä.

Olen täynnä pahaa.
Paha asuu mussa, mun joka solussa.

Mä en ole mitään muuta.
En mitään muuta, kuin täyttä pahuutta.

Mä en usko, että mulla on masennusta.
Se on jotain muuta.
Se liittyy tähän mun pahuuteen.
Mut on vain luotu pahaksi ja mun elämä paskaksi.

Mun jokaisesta askeleesta tarttuu maahan lisää pahaa.
Mun jokainen hengähdys vapauttaa maailmaan lisää pahaa.
Jokainen sydämen lyönti mun rinnassa pumppaa lisää pahuutta tähän maailmaan.
Se pahuus asuu mussa, mä olen se pahuus.

Mä tahdon pois täältä.
Mahdollisimman nopeasti.
Mun on päästävä pois.
Tän on pakko loppua.

Mä kävelen kadulla ja siellä se seisoo.
Se mies, se näyttää mulle keskisormea ja tuijottaa mua.
Tuijotan takaisin, eikä sitä enää ole.
Se katosi, kokonaan.

Mä istun bussissa.
Joku koputtaa mun olkapäähän.
Katon ympärilleni, muttei missään näy ketään.
Vain kuski, yksi matkustaja kolmannella rivillä ja minä.

Kävelen kauppakeskuksessa.
Teiniporukka seisoo rivissä ja nauraa.
"Vittu mikä läski" ne huutaa ja osoittaa mua.
Vilkaisen niiden suuntaan, mutten näe ainuttakaan teiniä missään.

Oikeesti päästäkää mut pois.
Mä en kuulu tähän maailmaan.
En todellakaan.
Miksen mä kuole??????????????

2 kommenttia:

  1. Rankkaa tekstiä.. Toivottavasti psykoterapiassa saat käsiteltyä tällaisia ajatuksia. On kuitenkin hienoa että osoitat sen että tiedostat ajattelun harhat : )

    Sulle oikein paljon voimia ja hyvää tähän pilviseen päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana.

      Niin, toivon itsekin, että psykoterapia oikeasti auttaisi mun ongelmiin.. Tai en tiedä toivonko sitä. Ei mulla oo oikein enää toivoa ollenkaan, mutta jotenkin mä "leikisti uskon" (?) siihen, että mä voisin saada siitä edes hieman apua. Jos niin tapahtuu, niin se tulee kyllä viemään aikaa, ehkä muutamankin vuoden, mutta ei mulla ehkä sitten oo minnekään kiire?

      Poista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3