Sivut

2014/05/04

hajoan sisältä, kunnes katoan

Tunteettomuus tuntuu joskus helpotukselta.
Mutten tiedä, onko se kuitenkaan hyvä asia.
Hetken saa levähtää, olla tuntematta pahaa.

Kuitenkin kaikki ne tunteet, joita on tuntematta.
Ne eivät katoa minnekään.
Kun alkaa taas tuntea, kaikki kasautuneet tunteet
iskevät ja saavat romahtamaan.

Tiedän olevani huono, paha ja paska ihminen.
Mä tiedän sen jopa liiankin hyvin.
Ilman, että kukaan sitä mulle kertoo tai näyttää.

Haluavatko ihmiset mun katoavan?
Vihaavatko kaikki mua niin paljon kuin uskon?
Siksikö ne satuttavat mua kerta toisensa jälkeen?
Koska haluavat mun murtuvan täysin,
hajoavan niin pieniksi palasiksi,
että lopulta jäljelle jää vain tyhjää,
eikä mua enää ole, koska katoan?

En tiedä mikä mua vaivaa.
Mä en ihastu, mä en rakastu.
En edes tiedä miltä sellainen tuntuu.
Mutta mä jään kiinni ihmisiin.
Eikä siihen vaadita paljoa.

Muutama ystävällinen sana tai ele, 
jotka saavat mut uskomaan kyseisen ihmisen ajattelevan,
että muka olisin jotain muuta kuin paska.
Sitten menee hetken aikaa, kunnes tajuan,
että taas mut on jätetty yksin.

Sitten kaikki koko ajan toitottaa mulle:
"Yritä ajatella positiivisesti asioista,
silloin jotain hyvää voi tapahtuakin!
Jos aina vaan ajattelet negatiivisesti,
etkä luota, hyvätkin asiat pysyvät piilossa."

Siis mitä vittuaa?
Ihan sama miten mä ajattelen,
lopputulos on kuitenkin aina sama.
Mä jään yksin itkemään,
kun sattuu niin saatanasti
ja päähäni piirtyy entistä selvemmin kuva siitä,
miten paska ihminen mä olen.

Ja tulen aina olemaan.
Kunnes katoan.

2 kommenttia:

  1. Mä en jätä sua koskaan. Et jää yksin. Et ole paska, vaan ihana. Oot ainutlaatuinen ja tärkeä. Oot ystävä. <3

    VastaaPoista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3