Sivut

2014/05/18

kuinka voit poistua, jos taaksepäin ei voi astua?

Synkät pilvet muuttuvat vähitellen,
vaihtuvat hetkiksi paremmiksi.
Hetket pitenevät päiviksi,
aurinko paistaa ja minä nauran.

Käyttäydyn jo enemmän muiden tavoin.
Huolehdin hygieniastani,
syön sopivasti(?) ja harrastan liikuntaa.
Teen kotitöitä ja tanssahtelen.

Sitten koittaa taas hetki,
hetki, jolloin mä muistan todellisuuden.
Kaikki edellä kuvattu,
se oli kaikkea muuta kun aitoa.

Turrutin tunteeni ajatusteni mukana.
Piilotin todellisuuden päivänvalolta.
Helppo nauraa ja hymyillä,
kertoa vitsejä ja siivoilla paikkoja.

Ai, helppoa vai?
Tiettyyn pisteeseen asti sitä aina kestää.
Sitten käy liian raskaaksi ja kaikki palaa,
pahempana kuin koskaan.

Yht'äkkiä kaikilla itselle tärkeillä ihmisillä,
heillä tuntuu olevan liian vaikeaa.
Olenko vain ollut sokea ja tyhmä?
Elänyt omassa kuplassani yksin.

En osaa auttaa mitenkään,
näen kärsimystä ympärilläni aivan liikaa.
Olen hyödytön,
ei minusta ole avuksi kellekään.

Ei, ei, en vain pysty tähän.
Sisälläni on liikaa hirviöitä.
Ne vievät minut kauemmas muista.
Eivät anna lupaa välittää mistään.

Käskevät unohtaa ympäröivän elämän.
Tuhoavat solujani saastaisilla katseillaan.
Peittävät kaiken kerta toisensa jälkeen,
päästävät valloilleen entistä kammottavampina.

Pelastusta ei ole vaan likaisia valheita,
puhtaan valkoiseksi maalattuja.
Se haluaa tuoda Helvetin tänne,
ja mä olen koekaniini.

Tikarit pistelevät mua sisältäpäin,
työntävät mua lähemmäs kuolemaa.
Mä hajoan ja samaa tahtia vajoan.
Kohti piemyttä ikuista.

5 kommenttia:

  1. Vähän jatkona edellisen postauksen kommenttiisi ja tähänkin liittyen,

    Itsestään välittäminen on pieniä asioita. Sellaisia, jotka tavalla tai toisella tekevät itselle hyvää. Esimerkkinä olkoon vaikka se, että kerrot vanhemmillesi heidän olevan tärkeitä. Sekä sinä että vanhempasi saavat hyvän mielen. Itse tätä käyttäneenä täytyy sanoa, että juurikin tämäntyyppiset pienet asiat vaikuttavat paljon mielialaan.

    Toinen pointti on suoraan omasta elämästäni, mutta tajuat varmasti ajatuksen, eli siis minulle itselle on toisinaan vaikeaa lähteä täältä sisältä ulos piristymään. Joskus se on uskomattomankin vaikeaa, mutta kun asiaa ajattelee niin, että välitänpä itsestäni sen verran että lähden, niin aina saan palkintona paremman mielen :)

    Esimerkkejä on arki täynnä. Hymyilenkö kaupan kassalla, keksinkö itselleni mukavaa tekemistä, josta tulee hyvä fiilis, vastaanko pahaan hyvällä vai pahalla ja vaikkapa miten kohtelen puhelinmyyjää. Arki koostuu pienistä asioista joissa voi itseään rakastaa.

    Sanot että tahtoisit välittää toisista. Itselle elämä opettaa koko ajan, tällä hetkelläkin, että kannattaa ensin välittää itsestään, niin välittää myös toisista.

    Ai siis millä tavalla? Siis juuri siten, että kun välittää itsestään niin välittää myös toisista, esimerkiksi se hymy kaupan kassalla. Se tulee kun osaa rakastaa itseään, ja tietää saavansa hyvän olon kun toiselle tulee hyvä mieli.

    Sinä voit olla vaikuttamassa siihen kärsimyksen määrään ympärilläsi, mutta ensimmäinen askel on, että älä turhaan syytä itseäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sanoissas on kyllä paljon järkeä. Mä olen monet kerrat koittanut löytää ihan pieniä arkisia positiivisia asoita. Juurikin olen koittanut hymyillä kadulla vastaan tuleville ihmisille, koittanut tuntea iloa ystävän ilahtuneesta ilmeestä, kun olen kohdannut hänet sattumalta. Tuossa nyt vaan noi pari esimerkkiä, mutta niitä juttuja on paaaljon.

      Vika on taas vaihteeksi itsessäni. Oon niin negatiivinen, että löydän jokaisesta hyvästä asiasta ainakin sen yhden synkän puolen. En osaa vaan tuntea aitoa iloa oikein mistään. En tiedä. Ehkä pelkään, että jos pystyn olemaan iloinen, sitten se kuitenkin taas viedään multa, minkä jälkeen tuntut taas entistä pahemmalta.

      Ja niin. Kyllähän mä siis sinänsä välitän muista ihmisistä. Yritän olla ystävällinen ja laitan yleensä aina muut ihmiset itseni edelle. Yritän auttaa niin hyvin kuin suinkin pystyn. Mutta mä en tunne sitä. Joskus mä pystyin tuntemaan iloa toisen onnistuessa jossain, mä tunsin ikävää niitä läheisiäni kohtaan, joista jouduin olemaan erossa. Mä en enää tunne mitään tällaisia tunteita toisia ihmisiä kohtaan.

      Kun äiti sanoo mulle, että se rakastaa mua, tulen ahdistuneeksi. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu töykeältä, jos olen vain hiljaa. Toisaalta tuntuu, että valehtelen, jos sanon, että minäkin rakastan häntä, sillä en tunne sitä. Kyllähän mä äitiä rakastan ja se on mulle tärkeä, mutta en mä tunne sellaista tunnetta enää. Ja kun joskus mä oikeesti tunsin sen ja kaikki muut vastaavat tunteet. Enää mä en tunne toisia ihmisiä kohtaan lähestulkoon mitään. Oikeestaan en varmaan yhtään mitään...

      Poista
  2. Kyllä se vielä siitä. Itse kullakin on varmasti jaksoja jolloin ei tunne samalla tavalla kuin ennen. Kyllä ne vanhat tuntemukset on jossain saavutettavissa edelleen, ja toisaalta tunteet kyllä tulee ja menee. Siten esimerkiksi tuo kun kerrot että rakastat äitiä vaikket mitään suurempaa tunnetta tunnekaan, on ihan oikea pointti. Tunteet vaihtelee mutta silti rakastat äitiäsi :). Ei se kaikki kiinni oo just siitä miltä tällä hetkellä tuntuu, vaan siitä että tiedostaa asian.

    VastaaPoista
  3. Ja vielä vähän jatkoa, että toisaalta kyseessähän on tietoinen tai tiedostamaton päätös rakastaa vaikka sitä äitiä vaikka siinä ei koko ajan sellasta tunnetta mukana olisikaan, niin kuin ei koskaan varmastikaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivotaan, että tää tilanne tästä parantuis...

      Poista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3