Sivut

2014/05/19

läskipaska, josta ei ikinä tule laihaa

Tungen ruokaa suuhun siihen tahtiin kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta elämässäni, siltä ainakin tuntuu. Ei edes ole nälkä. Joku kusipää mun päässä haluaa mun lihovan. Se haluaa tehdä musta vitunmoisen läskiporsaan - eiku ainiin hups, mähän olen jo sellainen. Sitten on se toinen paskiainen, joka alkaa kirkua mun päässä "OKSENNA OKSENNA OKSENNA!! NYT EIKÄ YHTÄÄN MYÖHEMMIN!!"

Itken vessassa ja tungen sormia kurkkuun ties kuinka monennetta kertaa tänään. Kurkku turpoaa ja tuntuu, että tukehdun. En voi lopettaa, sillä se huutaa liian kovaa "OKSENNA VIELÄ!! YRITÄ NYT VIELÄ!! NIIN KAUAN ETTÄ SISÄELIMET ON MELKEIN ULKONA!!" Pesen kädet ja naaman. Vedän vesssan. Lyyhistyn lattialle ja tärisen.

Vilkaisen kokovartalopeiliin kävellessäni sen ohi. Alkaa oksettaa. Vihaan kroppaani aivan liikaa. En tajua miten edes voi olla mahdollista tuntea näin paljon vihaa. Näen myös levinneiden meikkien sotkemat, turvonneet kasvot.

Pikkuveli tulee vastaan ja tekaisen hymyn kasvoilleni. Menen ruokkimaan koiran ja menen sitten sen kanssa takapihalle. Yritän käyttäytyä kuin mitään ongelmia ei missään vaiheessa olisi ollutkaan, mutta samalla tuntuu kuin sisälläni käytäisiin kolmatta maailman sotaa.

Voisinko vain kadota? Haihtua ilmaan ja lakata olemasta, fyysisesti. Tuntuu, ettei musta enää ole jäljellä mitään muuta kuin ulkokuori. Mun keho elää ja sen sisällä asuu hirviöitä, jotka ohjailee mun toimia. Mua ei ole. Kaikki näkee mut, mutta ei mua ole oikeesti. Miks tää on tällasta paskaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3