Sivut

2014/06/28

tä ei lopu, ennen kuin mä kuolen

Mulla on aivan järkyttävän hirveen kamala olo ja mä niin haluisin purkaa sitä jonnekin ja huutaa miten muhun sattuu. Mä en saa kuitenkaan sanaa suustani. Mä en saa sanottua mitään muuta kuin "en tiiä, ihan ok kai", jos joku kysyy miten voin, vaikka mä tiedän oikeesti että mulla ei todellakaan mee ok ja kaikki on päin helvettiä. Ne sanat ei vaan tuu suusta. Joskus mä oon saanut edes hiukan jotain kirjotettua tähän blogiin, mutta nyt en saa edes tänne laitettua mun ajatuksia. Oksettaa itkettää vituttaa turhauttaa.

Mä haluan niin paljon vaan kuolla. Mutta vittu kun luen netistä eri tapoja miten itsensä voi tappaa, niin jokaisesta tuntuu olevan niitäkin jotka siitä on selvinny hengissä mutta on esim vammautunut, enkä kestäis sitä. Mä en jaksa yhtään mitään. 

Mun tekis niin mieli ottaa veitsi ja viiltää käsiin ja jalkoihin ja mahaan niin syvään ja sen jälkeen kaukavaltimot auki. Mutta ei musta oo siihen. Vittu miks mä mietin miltä jostain muusta tuntuu jos tekisin niin?? 

Mä en pysty enää kestämään tätä helvettiä. Tuntuu että mulla on pahempi olo mitä koskaan ennen on ollut. Tai en tiedä voiko sitö verrata. On ollut joskus niin paska olla etten tunne mitään enkä oo tyyliin tajunnut mistään mitään. Mutta nyt mä tunnen tän kaiken kivun ja tuskan ja paskan voimakkaammin kun ikinä ja mä romahdan kohta, mutten mä saa, mutten mä kestä enää. Ei missään oo järkeä. 

Onko jossain joku joka suostuisi tappamaan mut? Ihan oikeasti. Muhun sattuu niin vitusti, mä oon liian heikko

2014/06/24

100 päivää

Olen nyt ollut 100 päivää viiltelemättä.

En tiedä olenko iloinen vai pettynyt. Jotenkin tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole satuttanut itseäni viiltelemällä.

2014/06/21

jos aiot lyödä, tee se nyt

Mä tahdon vaan huutaa.
Huutaa mun keuhkoista ilmat pihalle.
Mun pää on niin tukossa kaikkien sekavien ajatusteni takia.

Mä vihaan sitä miten heikko mä olen.
Miksi mä luotan joihinkin ihmisiin vieläkin, vaikka mä tiedän, että lopulta tuun vaan pettymään?
Miksi mä välitän, vaikka samalla mua ei kiinnosta vittuakaan mikään?

Tein taas niin tyhmästi.
Onnistuin ehkä pilaamaan jotain pahemman kerran. 
Kaikki on vaan mun syytä, mun vikaa.

Mun rintaa puristaa, mua oksettaa ja on vaikea olla paikallaan.
Tuntuu, että kaikkein helpointa olisi vaan lähteä. 
Pelkään vaan epäonnistuvani taas, enkä kyllä enää kestä sellasta.

2014/06/16

trusting too much kills you

Taas tänään mä huomasin jotain. Jotain sellaista, joka jähmetti mut paikoilleni ja sen jälkeen paiskasi täysiä päin seinää. 

Miten nää tällaiset pienet asiat voi olla niin suuria? Miten ne voi tuntua niin pahalta? Kuvittelenko mä vaan kaiken niin kuin mulle väitetään, vai onko mun näkemäni oikeasti se todellisuus niin kuin mä itse uskon?

Satuttaako muut mua tahallaan vai eikö ne ymmärrä mitä ne tekee? Miksi ne sanoo mulle että oon tärkeä ja muuta paskaa, jos ne kuitenkin toimii niin, että se saa mut hajoomaan entistä pahemmin? 

Tiedän kyllä, että mä tässä oon se tyhmä. Ne yrittää saada mut uskomaan valheitaan, jotta niiden teot sitten satuttais mua pahemmin. 

Kyllä mä tiedän, että se on niin. Mä tiedän ansaitsevani sen kaiken paskan. Mutta miksi, miksi helvetissä mä uskon niitä edes jollain tasolla, vaikka mä tiedän, että ne vaan syöttää mulle valheita?

Valehtelen itsekin itselleni. Uskottelen, etten luota toisten sanoihin, mutta todellisuudessa mä olen niin tyhmä, että edes hiukan uskon siihen mitä ne mulle sanovat, sillä muutenhan en enää olis täällä. 

Miksi luulen satuttavani muita, jos tapan itseni? En mä sillä ketään satuttaisi, koska jokainen ihminen vain vihaa mua. Se, että joku musta välittäis, se nyt vaan on pelkkää paskaa. Ei kukaan voi musta välittää, ne vaan haluaa saada mut tuntemaan kipua, jonka ne kierosti työntää kohti mua yrittämällä ensin saada mut uskomaan itseensä, kunnes mun on enää liian myöhäistä perääntyä.

Mun on löydettävä se varma tapa. Mä en tahdo epäonnistua. Mä haluan pois. 

2014/06/15

totuus ei muutu kieltämällä

Mä en tunne nykyään oikein mitään.
Silti sattuu koko ajan, sattuu niin saatanasti.

Joku kiristää otettaan mun kaulan ympärillä,
yrittäen saada mut tukehtumaan.
Sitten se löysää otettaan kuitenkin aina niin,
että saan happea pysyäkseni juuri ja juuri hengissä.

Mä vain kidun täällä päivästä toiseen.
Olen jo kuollut vaikken vielä maan alla olekaan.

En osaa juuri mitään, mutta yksi taito mulla on ollut pitkään.
Olen onnistunut salaamaan todellisuuden muilta.
Tekemällä oppii ja taidosta tulee rutiini,
jota ei edes enää jossain vaiheessa huomaa toteuttavansa.

Kaikki mun elämässä on niin kovin turhaa, merkityksetöntä.
Mä ainoastaan aiheutan muille harmia olemassaolollani.
Ainoastaan se voisi olla merkityksellistä, jos tappaisin itseni.
Sillä vapauttaisin muut siitä jatkuvasta tuskasta, jota heille aiheutan.

Mulle väitetään, ettei niin saa tehdä, että se olisi kamalaa.
Ne ei vaan ymmärrä, ne ei halua myöntää sitä itselleen.
Ne eivät voi sanoa mulle, että mun kuolema olisi hyvä asia.
Se saisi ne tuntemaan itsensä syyllisiksi, jos sen jälkeen lähtisin.

2014/06/06

vajoan edelleen, eikä pohjaa näy

Mä olin jo ehtinyt ajatella,
se olis voinut olla alku toivolle.
Kuitenkin taas vedettiin matto alta,
niin nopeaa, etten ehtinyt ottaa käsillä vastaan.

Muutaman päivän mä yritin vakuutella,
ehkä mä vaan liioittelen tätä.
En kuitenkaan osaa valehdella taitavasti,
siksipä oon taas monta askelmaa alempana.

Kello on ehkä jotain 10 paikkeilla. 
Aamulla, aamupäivällä, ihan sama.
Istun penkillä jokirannassa, yksin.
Mun tyhjä katse tuijottaa näkemättä mitään.

Mulla on kädessä ostamani 2€ sytkäri,
elämäni ensimmäinen ja täysin paska.
Yritän saada liekin, jolla sytyttäisin röökin.
Mitä vittua, enhän mä edes polta.
Ensimmäinen on tää askikin,
ja ylipäätään eka oma tupakka. 

Mulla on laukussa vesipullo,
jossa on punaista litkua.
Kulauttelen sitä välillä alas kurkusta.
Ei kukaan tervejärkinen ihminen juo tätä,
ei tällaiseen vuorokauden aikaan.

Vedän myrkkyä keuhkoihini,
ja juon itseäni humalaan.
Tyhjä katse ja sisällä ei mitään,
silti kyyneleet valuu pitkin poskia.

Kuljen kaupungilla humalassa,
aamulla yksin turtana.
Onko mun enää mahdollista vajota syvemmälle?

2014/06/02

hell is where I belong

Epäonnistumiset seuraa toisiaan.
Tunnelin päässä ei näy valoa,
se vaan jatkuu,
en pääse pois ikuisesta pimeydestä.

Miten voin kaatua yhä uudelleen,
jos en ole edes välissä noussut ylös?

En jaksa elää, en edes tahdo.
Kuolla mä haluan, se on mun suurin toive.
Mutta ei, mä olen turha paska, 
en uskalla, olen säälittävä.

Kädet hapuilee öisin kohti kaulaa.
Tahtoisin puristaa, niin kovasti mä tahtoisin.
Olen kuitenkin liian heikko.

Koska saan päästää irti?