Sivut

2014/06/16

trusting too much kills you

Taas tänään mä huomasin jotain. Jotain sellaista, joka jähmetti mut paikoilleni ja sen jälkeen paiskasi täysiä päin seinää. 

Miten nää tällaiset pienet asiat voi olla niin suuria? Miten ne voi tuntua niin pahalta? Kuvittelenko mä vaan kaiken niin kuin mulle väitetään, vai onko mun näkemäni oikeasti se todellisuus niin kuin mä itse uskon?

Satuttaako muut mua tahallaan vai eikö ne ymmärrä mitä ne tekee? Miksi ne sanoo mulle että oon tärkeä ja muuta paskaa, jos ne kuitenkin toimii niin, että se saa mut hajoomaan entistä pahemmin? 

Tiedän kyllä, että mä tässä oon se tyhmä. Ne yrittää saada mut uskomaan valheitaan, jotta niiden teot sitten satuttais mua pahemmin. 

Kyllä mä tiedän, että se on niin. Mä tiedän ansaitsevani sen kaiken paskan. Mutta miksi, miksi helvetissä mä uskon niitä edes jollain tasolla, vaikka mä tiedän, että ne vaan syöttää mulle valheita?

Valehtelen itsekin itselleni. Uskottelen, etten luota toisten sanoihin, mutta todellisuudessa mä olen niin tyhmä, että edes hiukan uskon siihen mitä ne mulle sanovat, sillä muutenhan en enää olis täällä. 

Miksi luulen satuttavani muita, jos tapan itseni? En mä sillä ketään satuttaisi, koska jokainen ihminen vain vihaa mua. Se, että joku musta välittäis, se nyt vaan on pelkkää paskaa. Ei kukaan voi musta välittää, ne vaan haluaa saada mut tuntemaan kipua, jonka ne kierosti työntää kohti mua yrittämällä ensin saada mut uskomaan itseensä, kunnes mun on enää liian myöhäistä perääntyä.

Mun on löydettävä se varma tapa. Mä en tahdo epäonnistua. Mä haluan pois. 

2 kommenttia:

  1. Pienistä asioistahan elämä koostuu ja nehän ne on jotka vaikuttaa. Iteltäkin tää meinaa aina välillä unohtua, ja siks tuntui oudolta kirjoittaa näin.. ainainen ahaa-elämys :D

    Itselleen voi mielestäni valehdella, tai useimmiten se omalla kohdalla on totuuden poissulkemista (lieneekö se sitten sitä valehtelua?). Oli asia miten tahansa, niin itselleen valehtelu satuttaa, yhtä paljon kuin ulkopuolisen valheet. Ainakin allekirjoittanut on alkanut huomata hiljalleen tällaisen ilmiön.

    Tiedostat itsellesi valehtelun, ja siten täytyy todeta, että kun kirjoitat "ne yrittää saada mut uskomaan valheitaan, jotta niiden teot sitten satuttais mua pahemmin",tiedät ettei se voi olla totta. Minä itse olen tehnyt samaa itselleni erityisesti koulukiusaamisaikoina ja joskus melkein vahingossa edelleenkin. Jotenkin vaan helpottaa oloa kun keksii jonkin syyn omalle ikävälle olotilalle. Myöhemmin kun olen alkanut tiedostamaan tän haitallisen ajattelumallin, oon alkanut ajatella toisella tavalla.

    Nykyään yritän hyväksyä itseni ja lähteä siitä sitten eteenpäin.

    Olet sinä tärkeä, vaikka ajatus siitä ilmeisesti tietyllä tapaa sinua satuttaakin. Se, että on tärkeä, ei ainakaan sitä paskaa ole, mutta mistä tämä sattuminen aiheutuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa osaisinkin sanoa jotain järkevää, mutta mulla ei tunnu olevan enää sanoja nykyisin mihinkään. Nytkin, lukiessani sun kommentin, mun päässä alkoi heti juosta kymmeniä ajatuksia, kaikki keskenään ristiriidassa toistensa kanssa, mutta yhdestäkään en saa kiinni vaan ne kaikki sulautuvat rumaksi möykyksi joka saa mun hengittämisen entistä vaikeemmaksi. Mun pää hajoaa. Anteeksi.

      Poista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3