Sivut

2014/07/27

mun elämä ei tuu päättyyn hyvin

Niin paljon sanottavaa, ajatuksia ja tarvetta purkaa tätä kaikkea.

Muttei kykyä saada niitä ulos, pois pään sisältä.

Kaikki patoutuu sisälle ja ulospäin näyttää, ettei mitään oo vialla.

Paha olo pyrkii väkisin ulos jotain reittiä, eikä sanat toimi kanavana nyt.

Teen liikaa kaikkea typerää ja teot on muuttuneet viime aikoina vaan typerämmiksi.

Ei ihme, vaikka löytäisin itseni joku päivä putkasta, jos tää pahenee jatkossa samaa vauhtia. 

Jatkuva tuska ja toivottomuus seuraa mua niin hereillä ollessani kuin unissanikin.

Eikä kukaan voi mua pelastaa.

2014/07/22

immortal pain

Makaan lattialla tuijottaen kattoon.
Kyyneleet valuvat pitkin poskiani,
muodostaen lattialle pienen lammikon.
"Itku puhdistaa ja helpottaa" - niinhän sitä sanotaan.
Mun tuska ei kuitenkaan poistu.
Oikeastaan se ennemminkin lisääntyy jokaisen kyyneleen myötä.

Mun tuska tuntuu jatkuvan ikuisesti.
Välillä saan sen työnnettyä muurien taakse piiloon,
jolloin pystyn edes pienen hetken hengittämään hieman vapaammin.
Se tuska kuitenkin palaa aina,
vahvistuneena, entistä tuskallisempana.

Ihmiset käskee mun hymyillä,
kertoo paremman päivän tulevan vielä joskus,
asioiden järjestyvän ajallaan.
Kuitenkin, vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta,
voin todeta ainoastaan kaiken muuttuneen huonompaan suuntaan.
Milloin he tajuavat,
että ehkä mä olen se poikkeus sääntöön?

niin monta kertaa oon luullut olevani pohjalla, miten silti huomaan aina vajoavani vain syvemmälle

20.7 sunnuntai

Viime viikonloppuna mä olin niin korkeella. En edes tajunnut, että mulla on koskaan mitään ongelmia ollut. Ei ollut sillä hetkellä, eikä ollut koskaan ollut, eikä niitä tulisi. Miten mä oon voinut ajatella niin? Tai en mä pelkästään ajatellut, mä myös tunsin sen. Musta tuntui, ettei mikään ole pielessä, ettei mikään voisi olla paremmin. Nauroin, puhuin, tanssin, lauloin ja toimin järjettömän impulsiivisesti. En ajatellut minkään seurauksia, koska kaikkihan oli niin hyvin, ettei mitään pahaa voisi tapahtua? No, ei mitään pahaa tapahtunutkaan, mutta jotain tyhmiä juttuja kyllä, nyt kun jälkeenpäin miettii.

Nyt kuitenkin tilanne on ihan toinen. Ei tuo edellä mainitsemani kai jatkunut maanantai aamupäivää pidemmälle, mutta näin järjetöntä tuskaa en ole tuntenut kuitenkaan tätä päivää ennen. Tai siis olen mä joskus, mutten vähään aikaan. Tämä viikko on mennyt lähinnä aika tunnottomassa tilassa. Tai mikään ei ole oikein tuntunut miltään. Olen yrittänyt antaa mahdollisimman pirteän ja iloisen kuvan itsestäni ja uskoisin, että se on ihan hyvin onnistunutkin. Pystyin hymyilemään ja juttelemaan ilman, että se olisi vaatinut järjetöntä ponnistelua, vaikkei se aitoa olekaan ollut.

Tunsin itseni perjantaina polilla niin typeräksi. Paikalla oli sairaanhoitaja ja suurimman osan ajasta myös lääkäri. Kun ne kyseli multa kaikenlaista niin vastailin kyllä tavallaan niin kuin asiat ovat, mutta jätin 90% totuudesta pääni sisälle. Omiin korviini kuulostin oikeasti terveeltä "wannabe-masentuneelta" ja mua hävetti ihan tajuttomasti. En vain saanut sanottua oikein mitään. Kun en edes tunne kunnolla kyseistä hoitajaa enkä kyllä lääkäriäkään.

22.7 tiistai

Jotenkin pystyn pitämään itseni kasassa, kun joku perheenjäsenistäni on paikalla. En kestä nähdä sitä ilmettä, joka niiden kasvoille piirtyy, kun ne näkee, että mulla menee vähänkin huonommin kuin ne on luullu. Mutta tuntuu, että se ei ehkä oo kovin hyvä juttu, sillä kun jään yksin, romahtelen paljon pahemmin. En tiedä koska tulee se hetki, että romahdan niin pahasti, etten kykene lainkaan hallitsemaan omaa käytöstäni tai ylipäätään tajua mistään mitään.

Eilen kun olin yksin kotona, mulle tuli yhtäkkiä aivan järkyttävän kamala olo. En oikein tiennyt miten päin olisin ollut, kun sisäinen tuska tuntui yltyvän fyysiseksi. Tai siis niin. En osaa selittää. Ei vain ollut hyvä olla mitenkään. Paiskoin joitakin tavaroita hieman, kun se tuska tuntui niin sietämättömältä, että yritin saada sitä epätoivoisesti edes jotenkin purettua, mutta eipä se auttanut.

Kuljetin sormenpäitäni terävien keittiöveitsien terillä ja painoin yhtä niistä rannetta vasten, mutta tajusin, että ei se mitään auttaisi jos nyt liikuttaisin sitä. Ainoastaan saisin hävetä jos viiltäisin ranteet auki. Kuitenkin joku löytäisi mut tai sitten en saisi viillettyä riittävän syvälle. Silti tunsin sairasta hyvän olon tunnetta hetken jo pelkästään siitä, kun näin miten jalastani valui verta. En mä viiltänyt, hyvä että edes koskin jalkaani, mutta veitsi oli riittävän terävä saadakseen silti veren valumaan. Mutta mitä sitten, kun tulee se hetki, jolloin mun järki sumenee täysin, enkä pysty itse hallitsemaan omia tekojani.

Itkin keittiössä, kun en ole vieläkään keksinyt riittävän varmaa tapaa itsensä tappamiseen. Itkin omaa epäonnistuneisuuttani, paskaa elämääni, sitä kuinka en jaksa elää, kuinka en jaksa välittää enää kenestäkään kunnolla, sitä miten en saa ikinä mitään aikaiseksi, vain ja ainoastaan makaan sängyssä tai ryyppään kaverieden kanssa. Miksen mä ole kuollut? Miksi helvetissä mä elän, kun kaikille aiheutuu vain paskaa musta?

Mulla on ollut paha olla jo vaikka kuinka kauan. Onhan välillä ollut vähemmän kamalia päiviä, mutta en muista milloin mulla olisi oikeasti ollut niin hirveä olo mitä nyt on pari päivää ollut. Tuntuu niin typerältä kirjoittaa mitään tännekään, kun voin jo kuulla miten mulle nauretaan, että "Vittu mikä säälittävä paska! Eihän toi nyt oo yhtään mitään, inisee jostain vitun olemattomista asioista eikä sillä oo oikeita ongelmia!" Mutta kun mä en vaan osaa kuvailla tätä oloa. En pysty pukemaan sanoiksi murto-osaakaan siitä, mitä mä tunnen. Musta on ennenkin tuntunut etten jaksa ja ei huvita, mutta nyt musta tuntuu että se alkaa käydä jo ylitsepääsemättömäksi. Mun voimat ei riitä enää. Ei riitä.

2014/07/12

lennän taivaisiin

Elämä ei oo ihanaa mutta silti kaikki on vitun ihanaa. Mä en pystyy istuu paikallani ku elämässä on niin paljon kaikkea mitä mä haluan tehdä NYT vittu mä en jaksa vaan istua. Juon juon juon. Oon kännissä mut en oo oikeesti. Miksen tuu känniin. Oon elämä humalassa. Haluun lentää taivaaseen. En kuolla vaan ihan lentää. En halua kuolla ikinä jos elämä on näin ihanaa. Siitä on kohta 48 h ku oon viimeksi nukkunu. No ei vielä ihan mutta melkein. Ei vasytö. Haluan vaan juosta ja nauraa ja tanssia ja laulaa. Hypätä järveen NYT ja elää. 

2014/07/10

words can't break the silence that is surrounding me

"Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Tärkeintä on näyttää kiireiseltä
Ja seksikkäältä

--

Vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu
Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
Tulee juhannus ja joulu
Uudestaan

Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä"

~ Pariisin Kevät / Tämän kylän poikii

"Aurinko paistaa
Mut se paistaa läpi vartalosta
Minusta ei jää varjoa
Elämä kulkee
Mut se kulkee liian nopeasti
Minusta ei jää jälkiä

--

Kiikun kaakun rajalla
Puolimielet hajalla
Kiikun kaakun rajalla
Puolimielet hajalla

Noustaan ja häivytään täältä
On tässä jo yritettykin
Joka sortin kummaa muuvia"

~ Happoradio / Ahmat tulevat

"Maailma matkaa radallaan
Päivä nousee uudestaan
Ei mikään muutu milloinkaan
Kaikki säilyy ennallaan
Samat tuulet puhaltaa
Samat sateet laukeaa
Ja kaikki kaunis katoaa
Kaikki kuolee aikanaan"

~ Anssi Kela / Puistossa

"Kun bussi ajaa ohitse,
sä et pääse perille
Kun suru tulee saranoista läpi,
voit luottaa minuun

Ja kun sä et uskalla,
sanoo niitä sanoja,
joilla voisit ratkaista kaiken,
voit luottaa minuun
Voit luottaa minuun

Ei mitään hätää,
jos ei omat voimat riittäneet
Ei mitään hätää,
se olen minä joka voi kuivata
sun kyyneleet

Ja kun kutsut kaikkia,
eikä kukaan tullutkaan
Kun sohvalle jäät makaamaan yksin,
voi luottaa minuun

Kun sä ajat autoa,
kilometritolkulla,
eikä kukaan vastaa kotona
Voit luottaa minuun
Voit luottaa"

~ Samuli Edelmann / Ei mitään hätää


kannattaako yrittää, jos on mahdollisuus, että yritykseksi se vain jää?

Mulla olis resepti litoon. Niitä pitäis hakea kohta lisää muutenkin.
28 tablettia riitäisi tappamaan mut varmasti. Pienempikin määrä ehkä.
Yhdessä purkissa on 100 tablettia ja saisin ostettua kaksi purkkia sillä reseptillä.
Tekisi mieli mennä hakemaan ne. Mutta oon laiska. Pitäisi ensin päästä apteekkiin asti.

Jos ne tabletit pysyis sisällä, niin kuolisin.
Mutta miten voin taata, että en oksenna niitä vahingossa.
Vaikka teippaisin suuni kiinni välttääkseni oksentamisen, se ei takaa niiden pysymistä kehossani.
Kun ne alkaisi vaikuttaa, iskisi aivan sekava ja järkyttävän paha olo.
Ei pystyisi kontrolloimaan toimintaansa.
Todennäköisesti repisin teipin pois ja oksentaisin.
Tai sitten joku löytäisi mut ja vesi sairaalaan.

Miten mä voin tappaa itseni, niin, ettei ole pienintäkään epäonnistumisen mahdollisuutta.
Vittu kun netissäkin kerrotaan miljoona tapaa, miten voi tehdä itsemurhan.
Silti niissä jokaisessa on maininta: "Joo, tästäkin on selvinny osa hengissä, tosin halvaantuneena."
Mä en tahdo jäädä henkiin. En tahdo epäonnistua.
Enkä varsinkaan jäädä henkiin halvaantuneena.
Tosin terapeuttini sanoi, että "Etkö sä sen juuri ansaitsis, kerran oot niin paska?"

2014/07/09

tänäänkin

Bussiin astuu lisää ihmisiä,
lähes jokaiselta pysäkiltä.
Kaikki on niin iloisia.
Niiden silmistä loistaa onni,
kun ne puhuu ystävilleen ja rakkailleen.

Itken aurinkolasieni takana,
painan kynsiä täysillä käsivarteeni,
yrittäen saada siirrettyä huomioni siihen,
sisäisen tuskani sijaan.

Kaupungilla nappaan satunnaisen vaatten
ja ryntään tyhjään sovituskoppiin,
sillä tunnen kuinka jalkani ovat vähällä pettää
järkyttävän suuren ahdistusmäärän alla.

---

Kävelen autotiellä ja toivon,
että joku ajaisi ylitseni.
Ketään ei tule.

Siirryn kävelytielle, 
kun autotie ei enää jatku sinne, 
minne olen menossa.

Kuljen silmät kiinni.
Hetken päästä havahdun,
kun korvissani pauhaavan musiikin 
lävitse tunkeutuu korkea, 
pyöränkellosta peräisin oleva ääni.

Avaan silmäni ja näen, 
kuinka vastaantuleva pyöräilijä
joutuu jarruttamaan pyöränsä pysähdyksiin,
välttääksen ajamasta minua päin.
Vihaisena se mies tokaisee mulle jotain,
mutten saa musiikin läpi selvää hänen sanoistaan.

Taas todiste siitä, 
että aiheutan pelkkää paskaa niillekin,
joiden olemassaolosta en edes tiennyt.

2014/07/04

.

Se vie mua lähemmäs kuolemaa.
Se lisää mun kärsimystä.
Mutta koskaan se ei päästä irti.
Se kiduttaa ikuisesti.