Sivut

2014/07/22

immortal pain

Makaan lattialla tuijottaen kattoon.
Kyyneleet valuvat pitkin poskiani,
muodostaen lattialle pienen lammikon.
"Itku puhdistaa ja helpottaa" - niinhän sitä sanotaan.
Mun tuska ei kuitenkaan poistu.
Oikeastaan se ennemminkin lisääntyy jokaisen kyyneleen myötä.

Mun tuska tuntuu jatkuvan ikuisesti.
Välillä saan sen työnnettyä muurien taakse piiloon,
jolloin pystyn edes pienen hetken hengittämään hieman vapaammin.
Se tuska kuitenkin palaa aina,
vahvistuneena, entistä tuskallisempana.

Ihmiset käskee mun hymyillä,
kertoo paremman päivän tulevan vielä joskus,
asioiden järjestyvän ajallaan.
Kuitenkin, vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta,
voin todeta ainoastaan kaiken muuttuneen huonompaan suuntaan.
Milloin he tajuavat,
että ehkä mä olen se poikkeus sääntöön?

1 kommentti:

  1. Ei se hymy käskien tule. Pienet asiat sen usein tuo. Toinen hyvä keino on hetkeksi irtautua arjesta ja tutusta ympäristöstä ja kiinnittää huomio aivan muualle kuin vaikkapa sen hymyn tavoitteluun :)

    VastaaPoista

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3