Sivut

2014/07/09

tänäänkin

Bussiin astuu lisää ihmisiä,
lähes jokaiselta pysäkiltä.
Kaikki on niin iloisia.
Niiden silmistä loistaa onni,
kun ne puhuu ystävilleen ja rakkailleen.

Itken aurinkolasieni takana,
painan kynsiä täysillä käsivarteeni,
yrittäen saada siirrettyä huomioni siihen,
sisäisen tuskani sijaan.

Kaupungilla nappaan satunnaisen vaatten
ja ryntään tyhjään sovituskoppiin,
sillä tunnen kuinka jalkani ovat vähällä pettää
järkyttävän suuren ahdistusmäärän alla.

---

Kävelen autotiellä ja toivon,
että joku ajaisi ylitseni.
Ketään ei tule.

Siirryn kävelytielle, 
kun autotie ei enää jatku sinne, 
minne olen menossa.

Kuljen silmät kiinni.
Hetken päästä havahdun,
kun korvissani pauhaavan musiikin 
lävitse tunkeutuu korkea, 
pyöränkellosta peräisin oleva ääni.

Avaan silmäni ja näen, 
kuinka vastaantuleva pyöräilijä
joutuu jarruttamaan pyöränsä pysähdyksiin,
välttääksen ajamasta minua päin.
Vihaisena se mies tokaisee mulle jotain,
mutten saa musiikin läpi selvää hänen sanoistaan.

Taas todiste siitä, 
että aiheutan pelkkää paskaa niillekin,
joiden olemassaolosta en edes tiennyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle ihanalle joka jaksoit käyttää aikaasi kommentoimiseen. <3